Friday, April 22, 2011

Märta Tikkanen: Emma ja Uno : rakkautta tottakai




A “lovestory” of the grandparents of a renown Finnish author. The story is mostly based on letters they exchanged during their fairly short marriage. Uno, the husband, was arrogant bastard, Emma, the wife, was a naïve country girl who later had to cope with taking care of half a dozen children. The story is told with very detached way with a narrative voice which is outside of the events.

Puolisoni piti tästä kirjasta hyvin paljon, ja sen takia otin sen omaankin lukupinooni.
Kirja kertoo Marta Tikkasen isovanhempien “rakkaus”tarinan. Kirja pohjautuu pitkälti säilyneisiin kirjeisiin ja osaltaan suvussa säilyneeseen perimätietoon. Emma oli viaton kartanontytär, joka ihastui silmittömästi vanhempaan, sivistyneeltä vaikuttaneeseen herrasmieheen. Unoa kiinnostaa ainakin odotettavissa oleva perintö, jota hän hehkuttaa kirjeessä omalle äidilleen. Sivulauseessa sentään muistaa mainita, että morsian on myös terve. Nopeaan tahtiin syntyy iso lauma lapsia, joita Emma hoitaa ja Uno viettää pääosan ajastaan Ruotsissa kansanopistoissa opettamassa ja kansanvalistustyöstä luennoimassa. Emmalle hän ei kirjeitä kirjoita, liittääpä kuitenkin äidilleen kirjoittamiin kirjeisiin terveiset puolisolleen. Emma kirjoittaa Unolle päin viikoittain ikävöiviä kirjeitä. Erohan siitä sitten lopulta tuli, suhteellisen lyhyen avioliiton jälkeen. Ihmetyttämään hiukan jäi, missä vaiheessa tämä pari sen puolen tusinaa lasta oikein ehti siittämään, sen verran etäiseltä vaikuttava suhde oli. Ja mikä oikein oli taustalla Emman niin suureen hullaantumiseen, sillä aikamoiselta ylimieliseltä ku*ipäältä Uno vaikutti - tosin taisi olla aika normaali 1800-luvun korkeamman sosiaaliluokan mies.
Koko kirja kerrotaan ulkopuolisen havainnoijan näkökulmasta. On olemassa paljon siteerattu kirjoitusohje: “show, don’t tell“. Tämä kirja ei noudata tätä ohjetta, vaan koko kerronta perustuu siihen, että vain kerrotaan mitä tapahtui. Henkilöiden mielenliikkeitä korkeintaan arvaillaan, ja sitäkin vain harvakseltaan. Sinällään tässä kerrontaratkaisussa on omatkin puolensa, mutta jotenkin kovin ulkokohtaiselta tarina tuntui, ja olisin itse kaivannut persoonallisempaa otetta.

250 s.

No comments: